torstai 24. joulukuuta 2015

Tallin joulujuhla

Hanna (tallin johtaja) oli kutsunut Alman, Emilian, Mian, Noran ja Amandan viettämään joulua tallille. Tytöt olivat innoissaan siitä. Luvassa olisi yhdessä oloa ja hauskanpitoa. Ja lisäksi jokainen sai tuoda jotain syötävää yhteiseen nyyttäripöytään. Edessä oli tosi hauska päivä!
Alma (takana) ja Emilia (edessä) nyyttäripöydän ääressä.
Kun tytöt olivat herkutelleet Hanna tuli yläkertaan ison punaisen säkin kanssa. Tytöt kuuntelivat innoissaan, kun Hanna kertoi, että hänellä oli yllätys heille.
"Olen nimikoinut teille jokaiselle oman lahjan tähän säkkiin, olkaa hyvä!", Hanna kertoi.
Kun Hanna oli jakanut lahjat jokaiselle, tytöt pääsivät ihastelemaan niiden sisältöä. Huoneen täytti iloinen puheen sorina. Kaikki olivat hyvillä mielin.
Alma ihastelemassa lahjan sisältöä.

Seuraavaksi oli luvassa toinen yllätys... Haluatko sinäkin kuulla sen? Kelaa alaspäin!

Hanna kertomassa ehdotustaan tytöille.

Hanna kertoi, että tytöt olisivat jo tarpeeksi kokeneita saamaan oman hoitoponinsa, siis jos he sellaisen haluaisivat. Tytöt vastasivat, että tietenkin he haluavat! Tytöt pomppivat riemusta. He eivät voineet uskoa tätä!
Nora katsomassa omaa hoitoponiaan Elliä.


-----------------------------------------------------------------------------------

Kiitos, että luit :) Rakentava palaute on aina tervetullutta!

Hyvää joulua!



tiistai 22. joulukuuta 2015

Kuvailua

Moikka! Lukkuja ei tule enää, koska ne jäi kesken. Mut nyt sitten iloisempiin tunnelmiin yritän saada tehtyä postauksen jouluaattona :)
Jojo

Melindan poseeraus.


Loppu poseeraus:)

Kiitos kun luit.